kuka leikkiin ryhtyy...

Tuli tossa mieleen,osaatteko kertoo ihestänne,vähän toisella tapaa.Kertokaa,jos uskallatte tai kehtaatte.
Kerron oman tarinani,toivottavasti joku muukin rohkenis.Noh viellä lentelen ja samalta oksalta,ei mua enää ammuta.
Sanoo vanha sanan lasku.


Olen Halla-ahon suosta syntynyt.
Asun vanhan kuusen suojissa.
Alkaa punaiset hiukseni harmaantua,
pukeudun sammalviittaan,tuoksun suopursulta.
Olen ystäviltäni saanut karvaa ja sulkia,olen eläinten suojelija.
Mutta minua kutsuvat Havukaksi.
Luonteeltani olen ujo ja pelkään ihmisiä.
Ainoa jonka lapsekseni otin,oli lapsi joka rakasti suota.
Tänne hän tulee,joka päivä,minua katsomaan.
Viimeksi sain lahjan,mummonsa kutomat villasukat,joka oli myös minut joskus nähnyt.Ehkä lapsuudessa,kun
mieli oli puhdas.
Lapsonen itse luovutti minulle haltialakin,jonka itse oli kyhännyt.
Haltialakki,jossa oli kaunis kello.
Jonka ääntä ei voi kuulla,kuin ne joilla on puhdas sydän

Tiiän mitä tiiän,en lähtis lekkiin.Hyvää ihmisille tarkotan.Aika on rajallinen...

Mä kirjotan itestäni jotain, mä olen helsinkiläinen alunperin. Kampinkadulla asuin, nyt se on Urho Kekkosen katu. Mä juoksin kakarana pitkin kellareita, pitkin ullakoita, pitkin kattoja. Ei kukaan usko, kun mä sanon, että juoksin seitsemän kerroksen katolla. Ei mun kaverit uskaltanut siitä kattoluukulta pidemmälle, mutta mä juoksin siellä katolla. Mä olisin kiivennyt sinne katolle ulkotikkaitakin pitkin, mutta äiskä pysäytti. Nyt mulla on korkeuspelko ja en uskalla edes lentokoneeseen mennä. Niin se maailma muuttuu. Siellä kampissa oli elämä kovaa, mä sain turpiin monesti, niin että taju lähti, alle kymmenen vuotiaana.
Iskän kaa ajettiin moottoripyörällä kolmistaan 50-luvulla, isä, minä, äiskä, minä istuin bensatankin päällä. Kuuskytluvulla tehtiin iskän kaa rekkamatka halki euroopan. Minä ajoin rekkaa alle kymmenvuotiaana Saksan moottoritiellä. Mulla on sellainen isä, että ei kellään oo ja mä oon ite jo 60. Kuuskytluvulla meillä oli vaikeata, mutta muistan senkin kun kolmistaan juotiiin aamulla mustaa kahvia ja poltettiin punaista norttia. Nythän me on kaikki lopetettu tupakointi. Mutta ei se meitä tappanut. Ei tupakka, eikä sen hylkääminen.
Mun suhde vanhempiini on koko ajan lujittunut, vaikka ne oli tärkeitä jo pienenä. Mä en kohta voi elää ilman niitä. Ainaku tulee huolia, niin äiti auttaa ja vakavampia huolia, niin iskä. Voi kunpa mä voisin auttaa heitä. Heillä nyt 14 lastenlasta ja ainakin 10 lastenlastenlasta. Mä en enää pysy laskuissa mukana.

Minä ikävöin isääni.kuoli 17v leukemiaan.Tavallaan en sure,kun tunnen että veikko on lähellä.
Olin isän tyttö.Kierreltiin mehissä,kuvattiin luontoa.Annan kunnian hälle kasvi ja eläin tietoudestani.Myös henkisisistä asioista.Unohtamatta hänen äitiään rohto-Annaa.
Paljon jäi kysymättä,mutta tieto tihkuu esi-isieni myötä.
Vaijettuja asioita.
Elämä ollut hyvin kivinen,mutkia paljon.Mutta kaikki on rikkaus.En tiedä olenko oppinut,kun olen paukapää.
Nautin kyllä elämästäni,se on suuriseikkailu.